Menu
Tässä osiossa kerromme hieman tuotteistamme ja muutamasta reseptistä. Nautinnollisia makuhetkiä!
Metsärannan makkarat ovat tyypillisesti lihaisia (noin 80% lihaa) eivätkä kovin rasvaisia. Ne kannattaakin grillata miedommalla lämmöllä jottei pinta pala ja varsinainen maku jää hiilen maun alle. Peuragrillipätkä on grillaajan yleismakkara joka sietää kovempaakin lämpöä.
Oheisissa resepteissä on pari yksinkertaista ja hyvää reseptiä peurapaistin, -jauhelihan ja -käristyksen valmistamiseen sekä pari hieman vaativampaa ohjetta.
Peuratartar ja piparjuurimajoneesi
Metsärannan peurajauheliha 400g
Oliiviöljyä
Suolaa ja mustapippuria
Varaa sopiva määrä jauhelihaa ja sekoita lihaan öljyä. Mausta suolalla ja pippurilla. Painele mielestäsi sopivan muotoisia pihvejä. Mikäli teet alkuruoaksi, tee pihveistä riittävän pieniä.
Vierelle sopii piparjuurimajoneesi:
1 keltuainen
2 dl rypsiöljy
1 rl piparjuuritahnaa
Sitruunamehua
Suolaa ja mustapippuria
Erottele keltuainen kulhoon, sekoita joukkoon piparjuuri, sitruunamehu (mausteena), suola ja pippuri. Esisekoita. Kaada öljy joukkoon ohuena nauhana, samalla sekoittaen.
Peurapaisti
Peurapaistin perusversiossa käytämme Metsärannan peuran ulko- tai kulmapaistia. Mikäli haluat vieläkin juhlavamman peurapaistin, käytä Metsärannan peuran sisä- tai paahtopaistia. Kastikkeeksi sopii esimerkiksi punaviinikastike.
Metsärannan peuran ulko- tai kulmapaistia n 500g
Oliiviöljyä
1-2 Rosmariinin oksaa
3-4 valkosipulinkynttä
Voita
Tee paistista kalvoton. Sulata voi pannulla ja lisää murennettu valkosipuli. Lisää joukkoon oksa rosmariinia ja ruskista paisti molemmilta puolilta. Kypsennä uunissa 180 asteessa kunnes paistin sisälämpötila on 52 astetta. Ota paisti uunista ja anna paistin vetäytyä noin 10-20 min ilman foliota. Sisälämpötila nousee vielä pari astetta.
Peurapaisti-, tartar- ja majoneesireseptit on sovellettu Matti Liipon resepteistä.
Paseon Peuraburger
Paseo Cafe&Grill on myynyt menestyksellä kevyesti tuunattua peuraburgeria. Paseo on Lauttasaaressa Helsingissä, Itälahdenkatu 1a.
Metsärannan peurajauheliha 400g
Gruyere-juusto
Puolukkamajoneesi
Marinoitu punasipuli
Mummonkurkkua
Briossileipä
Ranskalaiset
Puolukkamajoneesi ja marinoitu punasipuli tehdään perinteiseen tapaan. Muotoillaan jauhelihasta noin 200 grammaiset pihvit. Pihvit paistetaan hiiligrillissä, jolloin niihin saadaan mieto savun maku. Grillissä pihvi paistetaan toiveiden mukaiseen kypsyyteen ja laitetaan vähäksi aikaa matalaan lämpöön lepäämään. Pinnalle runsaasti sormisuolaa ja pippuria. Juusto sulatetaan vielä lyhyellä paistolla grillissä. Sämpylät paistetaan kevyesti tasoparilalla ja rakennetaan burger: ensin levitetään majoneesia maun mukaan, sitten salaatinlehti, pihvi juustopäällysteellä, sipulit ja mummonkurkut. Voit vielä lisätä päälle majoneesia, jos niin haluat. Kansi kiinni ja kunnolla friteeratut ranskalaiset viereen tarjoilulautaselle ja herkuttelemaan!
Peurakäristys
Peurakäristyksen valmistaminen on erinomaisen helppoa. 12-vuotiaskin valmistaa itse - ainakin pienellä opastuksella - aterian kokolihasta ja on tyytyväinen makuun.
Metsärannan peurakäristys 300g
Voita
(Ruokakermaa)
Suolaa ja mustapippuria.
Sulata voita pannulla, lisää vähitellen jäiset peurakäristyspalat ja muserra (käytä muovista tai puista lastaa jos pannusi on teflon-pintainen). Ruskista peurakäristystä kunnes kaikki palat ovat ruskeita. Lisää voita käristyksen aikana jotta liha pysyy mehevänä ja lisää loppuvaiheessa suola sekä mustapippuri.
Kokeile vierelle itsetehtyä mustikkahilloa. Voit pehmentää käristyksen makua entisestään lisäämällä paiston loppuvaiheessa tilkan kermaa.
Peurakäristys Savoyn tapaan
Yli 18-vuotiaat voivat kokeilla hieman edistyksellisempää Savoyn peurakäristystä, karamellisoitua sipuli-perunapyreetä ja puolukkasurvosta. Ravintola Savoy on Etelä-Espalla Helsingissä, Eteläesplanadi 14.
Savoyn peurakäristys
1 kg Metsärannan peurakäristystä
1 isohko sipuli, hienonnettuna
150 g voita
1 pullo olutta
2-3 dl vettä
1 rkl suolaa
mustapippuria myllystä
1. Sulata 50g voita keskilämmöllä, ruskista sipuli kevyesti ja siirrä sivuun
2. Lisää pannulle loput voista ja ruskista käristysliha useassa erässä
3. Yhdistä pannulle sipulit ja lihat. Lisää 1/2 oluesta ja keitä, kunnes olut lähes haihtunut.
4. Lisää loput oluet, vesi ja suola
5. Hauduta kannen alla hiljaa hymyillen, kunnes liha on mureaa. Vähintään 45 min.
6. Lisää hauduttamisen aikana tarvittaessa vettä.
7. Mausta pippurilla ja tarkista suolaisuus.
Jos haluaa tuunata käristystä, niin voit kokeilla lisätä 4. vaiheessa seuraavia makuja:
5 katajanmarjaa
loraus kahvia
2 laakerinlehteä
Karamellisoitu sipuli-perunapyre
4 keskikokoista sipulia
750 g puikulaperunoita
100 g voita
2,5 dl maitoa
50 g voita ruskistamiseen
suolaa
1. Kuori, puolita ja siivuta sipulit.
2. Paista sipulit voissa miedolla lämmöllä pannulla, kunnes ne ovat kullanruskeita
3. Kuori perunat ja keitä suolaamattomassa vedessä kypsiksi. Valuta vesi pois ja soseuta perunat.
4. Lisää huoneenlämpöinen voi, lämmin maito ja ruskistetut sipulit.
5. Tarkista maku ja lisää suolaa maun mukaan.
Puolukkasurvos
300 g puolukoita
150 g sokeria
Soseuta varovasti sauvasekoittimella.